Unelmointia
Kävellessäni töihin hämeentietä pitkin kehittelin blogia pysäköintiongelmasta joka vaivaa yleisesti Helsinkiä; autoilijat käyttävät jalkakäytävää ja etenkin pyöräteitä parkkipaikkoinaan kun sopivaa paikkaa ei nopeasti löydy sadan metrin säteeltä. Esimerkkinä Jaguaari - ruma sellainen kylläkin, en tajua miten Jaguaarin muotoilijat ovat voineet saada siitä niin tavanomaisen näköisen. Missä on innovaatio? Mikä tärkeintä, missä on keulakoriste? - joka on joka päivä pysäköity samaan paikkaan. Missä on pysäkäinninvalvojat kun niitä tarvitaan. Nollatoleranssi pysäköintivirheille! "Kuormaus" pysähtymisistä sakotettava ellei syyttömyyttä voi todistaa!
Ajatukseni pysäköinnistä ja liikenteestä vei kuitenkin pois näkemäni pyöräilijä. En tiedä oliko kyseinen - oletettavasti - äiti fundamentalistipyöräilijä vai muuten vain itsetuhoinen, mutta hän polki reipasta vauhtia lapsi tarakkaistuimella hämeentietä yhdeksän ruuhkassa. Kummallakaan ei kypärää.
Vaikka olen kohtuu uhkarohkea ajaja ja ajan mielummin ajotiellä kuin kävelijöiden ja hitaiden, liikennesääntöjä tuntemattomien pyöräilijöiden kyllästämillä pyöräteillä tai jalkakäytävillä, on silti muutama tie missä siirryn pyörätielle ja kiroamaan tukkeita. Niihin lukeutuvat Mannerheimintie, hämeentie, teollisuuskatu ja sörnäisten rantatie. Kukaan ei luultavasti kysy miksi.
Voin vain kuvitella miten hurjaa on ajaa keskikaistalla - kuten kyseinen nainen teki - aamuliikenteessä oikealta ohittavat bussit ja vasemmalta, aina tyytyväiset, töihin lomalta palanneet tai lomattomat.
Täytyy vain toivoa ettei kukaan aja kyseisen henkilön yli. Ei siksi että minulle olisi kehittynyt jotain empatian tapaista, vaan koska pelkään lööppejä ja onnettomuuden kauaskantoisia juridisia seuraamuksia. Tai ehkä se olisi hyödyksi; jospa saisimme hämeentielle hieman leveämmät jalkakäytävät - niin että ehkä jopa kaksi ihmistä mahtuu rinnakkain - ja jopa pyörätien.
Ajatukseni pysäköinnistä ja liikenteestä vei kuitenkin pois näkemäni pyöräilijä. En tiedä oliko kyseinen - oletettavasti - äiti fundamentalistipyöräilijä vai muuten vain itsetuhoinen, mutta hän polki reipasta vauhtia lapsi tarakkaistuimella hämeentietä yhdeksän ruuhkassa. Kummallakaan ei kypärää.
Vaikka olen kohtuu uhkarohkea ajaja ja ajan mielummin ajotiellä kuin kävelijöiden ja hitaiden, liikennesääntöjä tuntemattomien pyöräilijöiden kyllästämillä pyöräteillä tai jalkakäytävillä, on silti muutama tie missä siirryn pyörätielle ja kiroamaan tukkeita. Niihin lukeutuvat Mannerheimintie, hämeentie, teollisuuskatu ja sörnäisten rantatie. Kukaan ei luultavasti kysy miksi.
Voin vain kuvitella miten hurjaa on ajaa keskikaistalla - kuten kyseinen nainen teki - aamuliikenteessä oikealta ohittavat bussit ja vasemmalta, aina tyytyväiset, töihin lomalta palanneet tai lomattomat.
Täytyy vain toivoa ettei kukaan aja kyseisen henkilön yli. Ei siksi että minulle olisi kehittynyt jotain empatian tapaista, vaan koska pelkään lööppejä ja onnettomuuden kauaskantoisia juridisia seuraamuksia. Tai ehkä se olisi hyödyksi; jospa saisimme hämeentielle hieman leveämmät jalkakäytävät - niin että ehkä jopa kaksi ihmistä mahtuu rinnakkain - ja jopa pyörätien.
Tämä julkaistiin maanantaina, heinäkuuta 26, 2004 klo 08:00.
Sivun lopussa on mahdollisuus kommentoida
» Lähetä kommentti