Ylitöihin
Eilen oli ensimmäinen kunnon koulutuspäivä TyönAntajalla®. Käytimme puolet päivästä työhöntutustumiseen eli kuuntelimme sisääntulevia puheluita asiakkailta ja samalla tutustuimme teamiimme - tänään sitten kyseltiin kuka jätti tulematta. Team Suomi otti vastaan kymmenisen toimeksiantoa koko viiden tunnin aikana. Itse osallistuin kolmeen. Eli vaikuttaa kohtuu irc- ja pikaviestinpainotteiselta työltä mikä sallii myös blogaamisen - vaikka sainkin aikaan murhaavia katseita kun esiin tuli ajatus mahdollisten UK toimeksiantojen valuminen meille. Ajattelin kyllä muutenkin hommata virallisen englanninkielen pätevyyden niin pääsen tekemään ylitöitä. Tunti päivässä - @ 150% - ja puolikas lauantai - @ 200% - niin liksa tuntuu ihan kohtuulliselta.
Muutenkin TyonAntaja® tuntuu ihan kätevältä paikalta. Sisäisiä etenemismahdollisuuksia on paljon. Ehkä jäänkin tänne Irlantiin pidemmäksi aikaa. Mistä sitä vielä tietää?
Muutenkin TyonAntaja® tuntuu ihan kätevältä paikalta. Sisäisiä etenemismahdollisuuksia on paljon. Ehkä jäänkin tänne Irlantiin pidemmäksi aikaa. Mistä sitä vielä tietää?
Koo-Koekeittiössä tänään: Lampaan kylkiä paistettuna cajun-mausteissa, päällä kermaista paprika-sienikastiketta kera basmatiriisin.