Onko teos kansallista vai tekijän pääomaa?
Tekijänoikeus puhuttaa taas. Tuoreessa (4/04) Taide-lehdessä on artikkeli siitä miksi tekijänoikeusrikos on moraalisesti oikein. Kirjoittaja perustelee tekijänoikeuksista luopumista tietotasa-arvolla ja kulttuurisella kehityksellä ja artikkelin lopussa ohjeistaen ja kehottaen waretukseen.
Tekijänoikeus hidastaa keksintöjen tekemistä hankaloittamalla kultuurisiin rakennuspalikoihin käsiksipääsyä ja niiden käyttöä. Kun kuva, ideat tai kieli yksityistetään, ne muuttuvat kultuuripääomaksi ja vahvistavat hierarkkista sosiaalista kerrostuksellisuutta, kuten pääomat kaikki muodot.
Ymmärrän kirjoittajan pointin vapaasta tiedonvälistyksestä ja ideoiden vapaasta liikumisesta ympäri maapalloa rikastuttaen kaikkia, mutta se ei vain toimi kun on kyse esimerkiksi työkaluista kuten Photoshop tai Freehand. Henkistä ja esteettistä pääoma tulisikin vapauttaa, mutta vaikeuden tekee se ettei "konsultaatio-periaate" toimi kaikessa.
Jos kirjailija on julkaissut kirjan, joka myy viidestäkymmenestä kahteensataan kopioon, yksikään suurkustantamo ei ole kiinnostunut siitä koska se tuottaa liian vähän kenenkään kopioidakseen sitä ansaintamielessä. Kirja kuitenkin valokopioidaan ja kierrätetään ystävältä toiselle. Kenties joku laittaa sen verkkoon imuroitavaksi, ja pienkustantamot muista maista kääntävät ja julkaisevat sen. Kultuurillisen kehityksen ja saatavuuden kannalta tälläinen käytännön toiminta on hyödyllistä ja siihen pitäisi kannustaa tekijänoikeuksien vastustamisella. Mitä enemmän ihmiset tietävät teoksesta, sitä todennäköisempää on, että he ostavat sen. Todennäköisesti myös kirjailijan talous kohentuu, kun luento- ja palkkiorahat nousevat. Raha, joka menetetään kun teksti annetaan yleiseen jakeluun, ansaitaan takaisin muin keinoin.
Edellä mainitussa on valitettavasti muutama mutta. Kun kirjalija kirjoittaa myyntiin tarkoitetun kirjan, niin en usko että luentorahat ovat ensimmäisenä mielessä, varsinkaan jos kyseessä on fiktiivinen kirja. Toisekseen kirja on lähes ainoa "teos" jossa alkuperäinen kappale on lähes edellytys - en ainakaan voisi kuvitella että kirjahyllyni olisi vain täynnä A4-nippuja. Elektronisessa muodossa hankittu musiikki ei vaadi originaalia cd:tä tai kansia jotta se toimii kuten originaali. Kuvataiteessa samoin - useita ei häiritse se ettei seinällä riippuva teos olekaan originaali, vaan kopio - tilataide on sitten vaikeampaa.
Kirjoittajan asenteesta ei tule mieleen kuvataiteilija vaan lähinnä suuryrityksen edustaja joka kiroaa kun mobiililaittella soivista äänistä ja niiden taustakuvista pitää maksaa tekijöille rahaa. "Eivätkö ne perkeleet elä maineella ja kunnialla? Menisivät konsultoimaan mobiilitaustakuviksi raiskattuja teoksiaan!".
Toisaalta kirjoittaja tuo esille myös merkittävän näkökulman.
Arkistoissa makaa jo nyt paljon materiaalia, jota ei voida esittää tekijänoikeuksien kalleuden tai mutkikkuuden vuoksi.
Teoksia luodessa ideahan on se että ne julkaistaan ja että mahdollisimman moni pääsee niistä nauttimaan - ellei tekijä ole kaltaiseni elitisti -. Mikäli kultuurillisesti merkittäviä teoksia makuutetaan varastoissa ei se hyödytä ketään. Asia ei tietenkään ole noin mustavalkoinen. Tekijä on kuitenkin se joka määrää maksun teoksensa käytöstä - joka oikeastaan on se "konsultaatio" teokseen. Myös tarjonta kohtaa jossain kohtaa kysynnän jossain kohtaa.
Koo-koekeittiössä: possun sisistä, kermaista konjakki-herkkusieni kastiketta joka oli sakeutettu mozzarellalla sekä tuorepastaa.
Tämä julkaistiin lauantaina, syyskuuta 25, 2004 klo 19:31.
Sivun lopussa on mahdollisuus kommentoida
» Lähetä kommentti