Elämäni kallein Gin & Tonic
Olipa taas mielenkiintoinen viikonloppu. Perjantai päättyi upeasti kun ravintolan omistaja tuli hirveässä juubassa viisi yli kaksi sisään alkoi mesota sitä mitä me teemme siellä - työaika päättyy puoli kolmelta. Työkaveri yritti estellä sisääntuloa mutta sataa kahtakymmentä kiloa isoa, juopunutta miestä on vaikea pitää poissa kun on pienempi. Aikansa raivottua ja selitettyään kuinka hän tekee kaikkensa meidän eteemme, mutta me vain estämme sisäänpääsyä emmekä ole koskaan tyytyväisiä tai tajua sitä miten hän pelastaa paikan tulemalla juomaan yöllä maksamatta, päätimme sitten jättää siivoamisen ja kaiken muun kesken ja lähdimme pois.
Onneksi lauantai meni sitten mukavemmissa merkeissä yhden duunikaverin - ei ravintolatyöntekijä - karonkassa.
Etkot olivat Juttutuvassa - jossa en ole koskaan aikaisemmin käynyt - joka oli erittäin viehättävä paikka. Itse karonkka ensisessä sokeain koulussa, jossa minutkin mainittiin sitten erityismaininnalla kiitospuheessa - en sitten pitänyt vastapuhetta koska en ollut saanut valmistautua siihen. Vastapuheita tulikin sitten reippaasti ja osasta ehdin jo kehittää sketsiskenaarioita, kun vastapuheenpitäjälle tuli mieleen kolmas "hauska" anekdootti karonkasta - "mieleeni tulee kahdeskymmenesneljäs hauska juttu kun eräs vietnamilainen, tuli kiittämään silloista karonkan viettäjää, joka oli väitellyt siitä miten mänty saa vettä... *samaan aikaan viimeinenkin hereillä pysynyt ihminen nukahtaa ja iskee otsansa pöytään*. Minulle kyllä sitten todettiin että siellä taisi olla riittävän monta puhetta.
Jatkoille siirryimme Storyvilleen, jossa join elämäni kalleimman Gin&Tonicin; Kahdeksan ja puoli euroa!. Tiesin että paikka on kallis - kaksi viidenneslitraa olutta viisi euroa -, mutta en odottanut normaalin maksavan kahdeksaa ja puolta euroa. Varsinkaan, kun jo sisään maksoi yhdeksän euroa ja viisikymmentä senttiä. Normaalisti juon G&T:t Bombay Sapphiresta, jolloin hinnaksi tulee n. kuusi-seitsemän euroa, joka on siedettävissä, mutta että kaatoginistä tilkalla tonicia niin paljon. No mikäs siinä pyytäessä kun kerran maksetaan. Jazz-bändikään ei ollut mitenkään erikoinen - tunnistin Ekman Jazzi-klubin ajoilta puolet soittajista. Paikka on kaiken lisäksi aivan hirveä lihatiski. Lihatiskit ovat ihan jees, niitäkin tarvitaan. Storyville on vain ylläpitävinään korkealuokkaista imagoa eikä ole rehellinen lihatiski.
Päätimme sitten samalla suunnalla asuvan työtoverin kanssa siiryä kotiin päin ja kävelimme sieltä Black Doorin kautta kumpainenkin kotiinsa.
Olen aina ihmetellyt - ja taas sain teorialleni tukea - sitä miksi mukavista juhlista siirrytään populääri yökerhoihin. Kaikki ovat kuitenkin vielä halukkaita kommunikoimaan keskenään, eikä kukaan todellisuudessa haikaa kalliiseen ja meluisaan yökerhoon. Silti ainoa mahdollisuus taitaa hiemankin heterogeenisellä ryhmällä olla jokin "kaikkien tuntema" paikka, koska monikaan ei tunnu olevan valmis uusiin kokemuksiin vastaavissa tilanteissa...
Onneksi lauantai meni sitten mukavemmissa merkeissä yhden duunikaverin - ei ravintolatyöntekijä - karonkassa.
Etkot olivat Juttutuvassa - jossa en ole koskaan aikaisemmin käynyt - joka oli erittäin viehättävä paikka. Itse karonkka ensisessä sokeain koulussa, jossa minutkin mainittiin sitten erityismaininnalla kiitospuheessa - en sitten pitänyt vastapuhetta koska en ollut saanut valmistautua siihen. Vastapuheita tulikin sitten reippaasti ja osasta ehdin jo kehittää sketsiskenaarioita, kun vastapuheenpitäjälle tuli mieleen kolmas "hauska" anekdootti karonkasta - "mieleeni tulee kahdeskymmenesneljäs hauska juttu kun eräs vietnamilainen, tuli kiittämään silloista karonkan viettäjää, joka oli väitellyt siitä miten mänty saa vettä... *samaan aikaan viimeinenkin hereillä pysynyt ihminen nukahtaa ja iskee otsansa pöytään*. Minulle kyllä sitten todettiin että siellä taisi olla riittävän monta puhetta.
Jatkoille siirryimme Storyvilleen, jossa join elämäni kalleimman Gin&Tonicin; Kahdeksan ja puoli euroa!. Tiesin että paikka on kallis - kaksi viidenneslitraa olutta viisi euroa -, mutta en odottanut normaalin maksavan kahdeksaa ja puolta euroa. Varsinkaan, kun jo sisään maksoi yhdeksän euroa ja viisikymmentä senttiä. Normaalisti juon G&T:t Bombay Sapphiresta, jolloin hinnaksi tulee n. kuusi-seitsemän euroa, joka on siedettävissä, mutta että kaatoginistä tilkalla tonicia niin paljon. No mikäs siinä pyytäessä kun kerran maksetaan. Jazz-bändikään ei ollut mitenkään erikoinen - tunnistin Ekman Jazzi-klubin ajoilta puolet soittajista. Paikka on kaiken lisäksi aivan hirveä lihatiski. Lihatiskit ovat ihan jees, niitäkin tarvitaan. Storyville on vain ylläpitävinään korkealuokkaista imagoa eikä ole rehellinen lihatiski.
Päätimme sitten samalla suunnalla asuvan työtoverin kanssa siiryä kotiin päin ja kävelimme sieltä Black Doorin kautta kumpainenkin kotiinsa.
Olen aina ihmetellyt - ja taas sain teorialleni tukea - sitä miksi mukavista juhlista siirrytään populääri yökerhoihin. Kaikki ovat kuitenkin vielä halukkaita kommunikoimaan keskenään, eikä kukaan todellisuudessa haikaa kalliiseen ja meluisaan yökerhoon. Silti ainoa mahdollisuus taitaa hiemankin heterogeenisellä ryhmällä olla jokin "kaikkien tuntema" paikka, koska monikaan ei tunnu olevan valmis uusiin kokemuksiin vastaavissa tilanteissa...
Tämä julkaistiin sunnuntaina, syyskuuta 19, 2004 klo 18:13.
Sivun lopussa on mahdollisuus kommentoida
» Lähetä kommentti